”En tiedä, missä olisin ilman neulomista” – Käsityöt työuupumuksesta toipumisen tukena

Marika koki muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa työuupumuksesta johtuvan burn-outin, eli loppuunpalamisen.

– Suoritin työtä itsestäni välittämättä. Keho vaati kyllä pysähtymään, mutta mieli ei antanut periksi. Lopulta tuli totaalinen stoppi, Marika kuvailee kokemaansa.

Neulonut Marika on kyllä ennen loppuunpalamistakin, mutta satunnaisesti.

– Tein lähinnä sukkia ja pienempiä töitä itselleni sekä lähipiirille.

Loppuunpalamisen myötä Marika koki, että jotain tekemistä oli keksittävä sairausloman aikana.

– ADHD-puoli minussa vaati jatkuvaa tekemistä ja touhua, mutta keho ei jaksanut eikä pystynyt mihinkään. Pysähtyminen tuntui pelottavalta. Sitten kirpputorilla vastaan tuli neulekirja, jossa oleva boleromalli ihastutti. Ostin sekä kirjan, että puikot ja lankaa välittömästi, ja aloin neuloa boleroa.

Suorittamiselta Marika ei välttynyt neuloessaankaan.

– Ajattelin, että kunhan saan boleron valmiiksi, olen parantunut, Marika naurahtaa.

– Eihän se ihan niin mennyt. Mutta boleron tekeminen oli sysäys kohti toipumista. Itsetuntoni oli hyvin alhainen loppuunpalamisen vuoksi ja koin huonommuutta sekä epäonnistumista. Mieliala oli synkkä. Kun onnistuin boleron neulomisessa, sain siitä onnistumisen iloa ja minäpystyvyyttä. Koin saavani jotain aikaan.

Neulomisesta mieli sai tarvitsemaansa tekemistä ja keho taas kaipaamaansa lepoa.

– Neuloin aivan mielettömästi. Boleron nimesin burnisboleroksi, ja edelleen se muistuttaa minua niistä ajoista. Sen jälkeen neuloin kahdessa viikossa itselleni villapaidan ja muitakin neuletöitä valmistui kovassa tahdissa.

Marika kertoo, että aluksi työt olivat melko simppeleitä neuloa, sillä ylikierroksilla käyvä mieli ei jaksanut keskittyä liian vaikeisiin ohjeisiin. Toipumisen aikana myös neulekaaviot tulivat tutummaksi.

– Voinnin parantuessa pystyin keskittymään paremmin ja aloin tehdä haastavampiakin töitä, kuten valtavan isoja pitsihuiveja.

Nyt Marika on toipunut ja on palannut työelämään. Neuleharrastus on jäänyt kiinteäksi osaksi elämää, ja usein esimerkiksi työpaikoilta löytyy neulovia työkavereita, joiden kanssa yhteinen harrastus yhdistää.

Myös Nea on kokenut työuupumuksen myötä loppuunpalamisen jo useamman kerran.

– Ensimmäisen kerran paloin loppuun 18-vuotiaana, Nea toteaa.

Nea kertoo aina olleensa suorittajaluonne, joka ei ole osannut rajata työntekoaan.

– Minä aina joustin ja venyin. Tein töitä niin paljon, että alkoi tulla jo fyysisiä oireita.

Ensimmäisen loppuunpalamisen aikaan Nea ei vielä neulonut.

– Aloitin neuleharrastuksen vuonna 2022. Korona-aikana vain päätin opetella. Halusin neuloa läheiselleni lahjaksi villapaidan, ja siitä se sitten lähti.

Ensimmäisen villapaitansa Nea halusi pitää itsellään muistona, mutta teki läheiselleen uuden samanlaisen lahjaksi.

Toisen loppuunpalamisensa aikoihin Nea oli jo aktiivinen neuloja. Tuolloin neulominen tuli hyvin vahvasti mukaan toipumisprosessiin.

– Tunsin huonommuutta loppuunpalamisen johdosta. Neuloessa sain onnistumisen kokemuksia ja tunnetta siitä, että sain jotain aikaan.

Nealla neulominen helpottaa ajatusten kokoamisessa.

– Kun päässä myllertää monta eri ajatusta, neulon jotain keskittymistä vaativaa. Tällöin ei pysty ajattelemaan juurikaan muuta kuin käsillä tekeillä olevaa työtä, ja saan nollattua aivot, Nea kertoo.

Helpot työt sopivat Nean mukaan taas sellaisiin tilanteisiin, kun ajatusten voi antaa soljua vapaammin, mutta käsille tarvitsee tekemistä.

Nealla on aina käsityö mukana ja hän neuloo joka tilanteessa.

– Eräässä hoitopalaverissa kerroin alkuun huonosta olostani, olin tuolloin hyvin ahdistunut. Otin palaverin aikana neuletyön esiin ja aloin neuloa. Jälkikäteen lääkäri sanoi, että nyt hän ymmärtää mitä tarkoitan, kun kerron neulomisen rauhoittavan. Muutos olemuksessani oli ollut lääkärinkin mukaan selkeä.

Nea on todennut, että hänen on helpompi keskittyä palavereissa sekä koulutuksissa,
kun käsillä on jokin helppo neuletyö.

– Olen enemmän läsnä tilanteessa silloin, kun neulon.

Nean elämään neulominen on tuonut paljon positiivista sisältöä. Hän tekee neulevideoita YouTubeen ja käy neuletapaamisissa. Nämäkin tukevat Neaa toipumisessa, sillä joskus neuletapaaminen voi olla viikon ainoa kerta, kun hän kykenee lähtemään ulos kotoa.

Nea on rohkaistunut kertomaan voinnistaan julkisesti, myös tapaamisissa. Tässä on paljon auttanut se, että neuleporukoissa on usein salliva sekä vertaistuellinen ilmapiiri.

Neulominen on tuonut hänen elämäänsä myös erityisen läheisen ystävän.

– Näin paikallisessa someryhmässä ilmoituksen, missä pyydettiin neuleseuraa. Vastasin ilmoitukseen, ja sovimme tapaavamme neulomisen merkeissä. Nyt vuosia myöhemmin olemme tiiviisti tekemisissä ja olen myös hänen lapsensa kummi.

Kysyttäessä siitä, onko Nea sitä mieltä, että neulomisella on ollut positiivinen vaikutus toipumisessa, Nea vastaa heti myöntävästi.

– Ensimmäisen kerran romahdettuani en vielä neulonut. Toki tilanne oli tuolloin muutenkin eri, mutta toipuminen oli hyvin vaikeaa ja kesti pitkään. Tämän ensimmäisen kerran jälkeen neuleharrastuksen löydettyäni ovat toipumiset sujuneet nopeammin. En tiedä, missä olisin ilman neulomista. Terapeutille pääsy voi olla vaikeaa, mutta lanka ja puikot ovat aina saatavilla.

”Työuupumus on pitkittyneen työstressin seurauksena kehittyvä häiriötila, jota luonnehtii uupumusasteinen väsymys, kognitiiviset vaikeudet, kyynistynyt asenne työtä kohtaan ja heikentynyt ammatillinen itsetunto.” – Terveyskirjasto.fi